Oppimisen ja löytämisen riemua geokätköilyn parissa!

Yhdistyksemme järjesti innostavan koulutustilaisuuden, jossa sukellettiin geokätköilyn saloihin. Kokoonnuimme Lohjalla Maksjoen koululla, missä kouluttajana toimi pitkän linjan geokätköilyharrastaja ja yhdistyksemme hallituksen jäsen Mervi Granath.


Kuva: Liisa Turkki-Ahotupa

Mervin asiantuntevassa opastuksessa käytiin aluksi läpi geokätköilyn perusteita, sovelluksen käyttöä sekä karttojen ja koordinaattien lukemista. Kävi ilmi, että kätkö voi löytyä lähes mistä vain, minne on mahdollista päästä. Kätköä ei kuitenkaan saa kaivaa maahan, mutta sen voi piilottaa esimerkiksi koloihin, halkeamiin ja rakennettuun ympäristöön. Kätköjen tekijöiltä ja kätköilijöiltä edellytetään luonnon kunnioittamista, eikä kätköpaikalle saa aiheuttaa vaurioita tai eroosiota.

Kuva: Hymynaamat kuvaavat löydettyjä kätköjä. Kuvakaappaus Geocaching-sovelluksesta (Leena Höysniemi)

Koulutuksessa opimme myös lajin salakieltä: tiedämme nyt, mitä tarkoittaa monivaiheinen multi-kätkö, miten kätköpurkin naamioiminen eli camoaminen tehdään, ja että lajia vähemmän tuntevia ulkopuolisia kutsutaan jästeiksi. Teorian jälkeen päästiin tositoimiin: ryhmä suuntasi koulun lähialueille etsintäretkelle, jossa löydettiin peräti neljä kätköä.


Kuva: Pirjo Hälikkä löysi kätkön. Mukana Liisa Turkki-Ahotupa ja Leena Höysniemi (kuva: Mervi Granath).

Tiesitkö tämän geokätköilystä?

  • Suhteellisen nuori laji: Geokätköilyä on harrastettu vuodesta 2000 alkaen, aluksiYhdysvalloissa, mistä laji nopeasti levisi ympäri maailman. Lajilla onmaailmanlaajuisesti jo useita miljoonia harrastajia.
  • Suosio Suomessa: Pelkästään meillä Suomessa on vuosittain noin 38 000rekisteröitynyttä harrastajaa, ja maastostamme löytyy noin 80 000 etsittävää kätköä.
  • Sopii kaikille: Voit harrastaa lajia juuri itsellesi sopivana aikana ja itsellesi sopivassa paikassa ja seurassa – yksin, kaksin, perheen, koiran tai kaveriporukan kanssa.
  • Vie uusiin paikkoihin: Luonnossa liikkuminen ja uusiin paikkoihin tutustuminen takaa sen, että otat haltuun aivan uusia alueita. Retkeen on Suomessa myös helppo yhdistää vaikka sienestys ja marjastus.
  • Ei tunne rajoja: Lajia voi harrastaa missä päin maailmaa vain ja lähes millä tahansa kulkupelillä – jalan, pyöräillen tai autoillen.

Suuri kiitos Merville opastuksesta ja osallistujille loistavasta seurasta! Tästä on hyvä jatkaa omia löytöretkiä lähiluonnossa ja kauempana.

Leena Höysniemi
Ihana Bågaskär!

Tiistaina 18.8.2026 Lohjan Maanpuolustusnaisia vieraili aurinkoisessa Bågaskärissä. Meitä oli kaksikymmentä innokasta osallistujaa, joille suurimmalle osalle tämä oli ensimmäinen käynti Bågaskärillä. Sää suosi meitä. Aurinko lämmitti ja leuto merituuli vei matkaamme eteenpäin.

Taksivene kuljetti meidät Inkoon pienvenesatamasta Bågaskäriin, jossa Bågaskärin isäntä Teemu oli meitä laiturilla vastassa. Hänen johdattelemana siirryimme Meripelastusseuran toimintakeskuksen tiloihin ja söimme erittäin maittavan salaattibuffetin. Tarjolla oli erilaisia salaatteja, kaalipiirakkaa, papupihvejä, saaristolaisleipää ym. lisukkeita. Jälkiruuaksi tarjolla oli herkullista mustikkapiirakkaa vaniljakastikkeen kera.

Syönnin lomassa saimme kuulla Teemu-isännän kertomana Bågaskärin historiasta ja nykypäivän toiminnasta. Jäsenemme esittivät paljon kysymyksiä ja mukavalla ja rennolla otteella isäntämme vastaili kaikkiin kysymyksiimme.

Ruokailun jälkeen kävimme tutustumassa Bågaskärin valvontatorniin, josta oli upeat näkymät merelle. Siellä kuulimme lisää entisestä ja nykyisestä toiminnasta saarella. Tornista näki kaukana kulkevat laivat, joita välillä kulkee melko tiuhaankin.

Tornista siirryimme Bågaskärin pieneen, mutta monipuoliseen museoon. Siellä tavarat kertoivat omaa tarinaansa historiasta.


Illan aikana ehdimme vaihtamaan kuulumisia ja tutustuimme myös uusiin jäseniimme. Joillekin tämä oli ensikosketus toimintaamme.

Paluu illalla taksiveneellä auringon jo tehdessä laskuaan oli hieno kokemus! Saimme ihailla upeaa auringonlaskua ja nauttia mukavasta merimatkasta.

Kiitos Bågaskärin isännälle Teemulle ja taksivenekuljettajallemme Tomakselle sekä kaikille mukana olleille jäsenillemme mukavasta retkestä!

Sini Viinanen

Ehdittiinpäs käydä Kaarteella!

Lohjan Maanpuolustusnaisten järjestämä käynti Kaarteen Sotamuseossa Lohjan Iso-Teutarissa
toteutettiin keskiviikkona 20.5. reilun tusinan hengen voimin. Museo sulkee ovensa 4.6.2026, joten onneksi ehdimme tutustua tähän hienoon ja ainutlaatuiseen museoon ennen ovien lopullista sulkeutumista.

Isäntäväki Kalervo ja Teija Kaarre ottivat meidät vastaan Porilaisten marssin soidessa upeasti keväisessä illassa. Ensin tutustuimme kotimuseon yhteydessä oleviin TeijArtin työ- ja esittelytiloihin, joissa oli Teija Kaarteen luomia mosaiikkitaideteoksia pienistä töistä suuriin toinen toistaan upeampiin taideteoksiin.

Kalervo Kaarre aloitti Sotamuseon esittelyn kertomalla Mannerheim-ristin ritarin nro 69, hävittäjälentäjä, luutnantti Lauri Nissisen koskettavan ja traagisen tarinan. Äänitehosteet ja Kalervon mukaansatempaava tapa kuvata historian tapahtumia teki vahvan vaikutuksen.

Kierros jatkui aidoilla esineillä varustetun Lotta-kanttiinin kautta syvemmälle museon tiloihin,
juoksuhaudan kautta korsuun, kaukopartiomiehiä ja lääkintälottia unohtamatta. Sirpalesuojassa
odottelimme hälytyssireenin ja viholliskoneiden äänten hiljenemistä. Lopuksi saimme katsauksen Virkkalan tapahtumiin sota-aikana: kartassa näkyi talvisodan aikaiset pommitukset ja valokuviin oli ikuistettu lasten lähettäminen sotalapsiksi pääasiassa Ruotsiin.

Lotta-kanttiinin esineistö vei ajatukset vuosikymmenten taa. Oli lohduttavaa ajatella, että kanttiinit toivat vaihtelua ja ajankulua sotilaille asemasodan aikana ja sumppi ja känttykin eli pulla teki kauppansa. Yhteydenpito kotiväkeen oli tärkeää, ja kanttiinista sai ostaa kirjepaperia kenttäpostin lähettämiseen. Museotilassa oli sotilaiden käsin tekemiä rasioita, joihin oli kätketty rintamapostia; jossain kortissa poika pyysi vanhempiaan lähettämään villapaidan ja villasukat, kun alkoi tulla kylmä, toinen lähetti tervehdyksen vaimolleen, toinen tyttöystävälleen, sieltä jostain. Kalervo kertoi lyhyimmän näkemänsä kenttäpostiviestin olleen suunnilleen seuraava: ”Nahka ehjä, mieli hyvä”. Pääasia, että tieto kulki kotirintaman ja sotilaiden välillä.

Sota-ajan esineet, huolellisesti rakennetut näyttelytilat, mittava asekokoelma ja muu ympäristö toi sodan taistelut pelottavankin lähelle. Ei voi kuin ihmetellä, miten yhden ihmisen keräilyharrastus on saanut aikaan kerrassaan äärimmäisen hienon ja vaikuttavan elämyspaikan. Kaarteen Sotamuseo Lohjalla onkin ollut merkittävä veteraaniperinteen vaalija. Vaikutuksen teki myös omistajasta huokuva vahva kunnioitus ja kiitollisuus sota-ajan henkilöiden toimista ja saavutuksista.

Museokierroksen jälkeen ryhmämme kierteli Kaarteen kauniissa pihapiirissä, mistä löytyi myös tsasouna, luontopolkuja ja kaunis puutarha, missä kasvit ja puut olivat vahvassa kasvussa talven jäljiltä ja hienot mosaiikkityöt piristivät maisemaa pihalla ja metsäpoluilla. Rinteen pähkinäpensaatkin olivat jo täynnä pähkinän alkuja.

Ryhmämme kiittää isäntiämme Teijaa ja Kalervoa elämyksellisestä ja vaikuttavasta illasta.

Leena Höysniemi, Lohjan MPN:n sihteeri

Tiia Liljeström (vas.) ja Outi Impivaara

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen, Nasta Savotar 2026

Osallistuin Naisten Valmiusliiton järjestämään Nasta Savotar
2026 -harjoitukseen 17. – 19.4.2026 Vekaranjärven varuskunnassa. Vapaaehtoistoiminnan
johtaminen -kurssin pääkouluttajana toimi Outi Impivaara Oicon Oy:stä. Kurssinjohtajana toimi Tiia Liljeström ja varajohtajana Miia Venermo. Osana opintokokonaisuutta kuulimme myös Ukrainan sodan veteraanin Mark Gubarin omakohtaisista kokemuksista joukkojenjohtajana rintamalla sekä Markin toipumismatkasta hänen palveluksensa päätyttyä.

Mark Gubar

Koulutus käsitteli vapaaehtoistoiminnan johtamisen keskeisiä periaatteita ja käytäntöjä painottaen ihmislähtöistä johtamista, vuorovaikutusta ja viestinnän merkitystä. Johtamisessa korostui vastuunottaminen, rohkeus puuttua epäkohtiin sekä empaattinen ote, sillä valtaosa johtamiseen liittyvistä haasteista syntyy epäselvästä viestinnästä ja puutteellisesta yhteisestä ymmärryksestä. Pääkouluttaja totesi, että jopa kaikki ongelmat organisaatiossa ovat johtamisongelmia, ja niistä yli 90 % liittyy nimenomaan viestintään ja kommunikaatioon.

Vapaaehtoistoiminnan johtaminen eroaa palkkatyön johtamisesta erityisesti siksi, että toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, asemavalta ja taloudelliset kannustimet puuttuvat, ja osallistujien motivaatiot vaihtelevat. Johtajan keskeinen tehtävä on luoda merkityksellisyyttä, selkeitä yhteisiä tavoitteita sekä arvostava toimintakulttuuri, jossa vapaaehtoisten panos tunnistetaan ja sitä arvostetaan. Kiittäminen ja huomioiminen ovat keskeisiä sitoutumisen keinoja.

Koulutuksessa painotettiin tilannesidonnaista johtamista ja erilaisten johtamistyylien tarkoituksenmukaista käyttöä. Yksi johtamistapa ei
sovellu kaikkiin tilanteisiin, vaan johtajan tulee mukauttaa toimintaansa
tilanteen ja ihmisten mukaan. Selkeä viestintä, vastuiden määrittely ja
toistuva yhteisen ymmärryksen varmistaminen tukevat vapaaehtoistoiminnan
sujuvuutta ja ehkäisevät ristiriitoja.

Lisäksi koulutuksessa käsiteltiin luottamuksen rakentamista,
palautteen antamista ja psykologista turvallisuutta. Rakentava palaute ja avoin vuorovaikutus nähdään edellytyksinä oppimiselle ja kehittymiselle. Johtajan rooli korostuu myös muutoksissa ja haastavissa tilanteissa, joissa resilienssi, ihmisten reaktioiden ymmärtäminen sekä kyky tukea ja suunnata toimintaa ovat keskeisiä taitoja.

Kurssi oli hyvin keskusteleva ja kävimme läpi paitsi kouluttajien myös kurssilaisten omia kokemuksia. Koulutus vahvisti ymmärrystäni siitä, että vapaaehtoistoiminnan johtaminen edellyttää jatkuvaa itsereflektiota, tietoista toimintaa ja ihmisten johtamisen taitoja. Omien vahvuuksien ja kehittämiskohteiden tunnistaminen tukee sekä vapaaehtoistoiminnan
johtajana kehittymistä että vapaaehtoistoiminnan kestävyyttä ja vaikuttavuutta.

Hilkka Aejmelaeus

Matkalla avajaisiin. Kirjoittaja kuvassa eturivin keskellä.

Kyberturvallisuutta NASTA Savotar 2026 -harjoituksessa

Olen vajaa vuosi sitten liittynyt Maanpuolustusnaisten Lohjan yhdistykseen ajatuksella, että minua kiinnostaa kehittää tietojani ja taitojani varautumisen ja valmiustaitojen osalta, viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona ja saada uusia samanhenkisiä kavereita. Lähdin Nasta Savotar -harjoitukseen avoimin ja uteliain mielin.

Kyberturvallisuus on vahvasti läsnä tämän päivän arjessa, ja viikonvaihde toi vahvasti lisätietoa arjen suojautumiseen kyberuhkien varalta.

Karjalan prikaati ja Vekaranjärven varuskunta loivat hienot puitteet ja meitä oli pitkälti yli 300 naista mukana. Vapaaehtoisten naisten organisoima kokonaisuus oli ensikertalaiselle häkellyttävä kokemus; varusteet, majoitus, ruokailut ja ohjelma oli koottu saumattomasti, ja osallistujista pidettiin hyvin huolta. Viikonlopun tunnelma oli tiivis ja yhteishenki hyvä.

Jussi Toivanen (Traficomin kyberturvallisuuskeskus) luennoi 17.4.26

Kurssilla käytiin läpi tietoturva-asioita, omien laitteiden suojaamista sekä sovellusten mahdollisia tietovuotoja. Mahdollisimman pitkä salasana, sovellusten lupien hallinta sekä päivitysten asentamisen tärkeys korostuivat erityisesti.

Kokonaisturvallisuus muodostaa resilienssin, jonka turvin on mahdollista selvitä erilaisista yhteiskuntaa horjuttavista hyökkäyksistä. Kyberhyökkäyksillä voi olla fyysisiä, psyykkisiä ja aineellisia seurauksia ja usein ne pyrkivät vaikuttamaan ihmisten tunteisiin lisäämällä pelkoa ja hätääntymistä.

Vaikka kyberuhkat ovat tätä päivää, kurssi antoi ensisijaisesti konkreetteja välineitä suojautua, ja lisäsi tietoisuutta mikä auttaa suhtautumaan luottavaisesti - vaan ei suruttomasti - elämään digitaalisessa maailmassa.

Mervi Granath

Aila Lindroos opastaa Teuva-keittimen polttimon sytyttämistä. Liisa Turkki-Ahotupa varmistaa kaasuhanaa.

Retkiruokapäivä Hiidensalmella - Teuva ja trangia tutuiksi

Lohjan ja Kirkkonummen maanpuolustusnaisia kokoontui 25.4.2026 Hiidensalmen saunalle oppimaan Teuva-keittimen saloja sekä tutustumaan erilaisiin retkikeittimiin. Paikalla oli 15 innokasta maanpuolustusnaista.

Teuvalla lämmitimme tiskivedet ja trangioilla valmistimme herkullisen keittolounaan.

Osallistujat olivat tuoneet paikalle erilaisia retkikeittimiä trangioista aina itse askarreltuihin risukeittimiin. Vertailimme ja jaoimme keskenämme hyviä vinkkejä keittimien käytöstä. Saimme myös paljon hyviä vinkkejä maastossa selviytymiseen ja mm. juomaveden hankintaan eräolosuhteissa.

Lopuksi nautimme vielä nokipannukahvit ja paistoimme lettuja nuotiolla. Halukkaille oli tarjolla vielä saunomista ja virkistäytymistä järvessä.

Kiitos kaikille mukana olleille sekä erityisesti tapahtuman koordinoineille Anu Kiukkoselle ja Liisa Turkki-Ahotuvalle!

Totesimme, että tällainen kahden yhdistyksen yhteinen tilaisuus avartaa näkökulmia ja tuo uusia tuttavuuksia.

Hilkka Aejmelaeus

Reippaat naiset harjulla

Tiistai-iltana Lohjan harjupolku sai askeleisiinsa uutta voimaa, kun viiden naisen iskuryhmä – Jaanan ja Riitan johdolla – lähti valloitusretkelle. Noin 6,5 kilometrin mittainen lenkki taittui tunnissa, ja vauhti oli juuri sopivan leppoisa: ehtipä siinä jutella maailman asiat halki, ja välillä jopa nauraa niin, että harjun männytkin tuntuivat kuuntelevan.

Lenkkiseurueessa vallitsi iloinen henki, eikä kukaan jäänyt jälkeen – päinvastoin, porukka kulki kuin tiivis puolustusjoukko, jonka aseina olivat reipas askel ja hyvä mieli. Kiitos kaikille mukana olleille, ilman teitä tämä olisi ollut vain tavallinen lenkki – nyt se oli elämys!

Ja mikä parasta: tämä ei jää tähän. Tiistaisin jatketaan, lähtöpaikkana toistaiseksi Neidonkeidas, mutta uusia maastoja ja maisemia otetaan mielellään haltuun. Jos siis tiedät kivan reitin tai kaipaat mukavaa seuraa, tule mukaan – tässä porukassa jokainen askel on vähän kevyempi ja paljon hauskempi.

Tervetuloa mukaan seuraavalle retkelle!

Jaana Rodas & Riitta Ylisaari

Kirjoittaja kuvassa keskellä vaaleanpunaisessa takissa.

Syksyn myötä on Lohjan maanpuolustusnaisille ollut
monenlaista tapahtumaa ja toimintaa.

Syyskuun puolessavälissä sunnuntai-iltapäivänä muutama meistä vietti maastossa harjoitellen maaliin ampumista. Lohjan Seudun reservinaliupseerien organisoima tapahtuma oli suunnattu niin miehille kuin naisille ja useamman lohjalaisen maanpuolustushenkisen yhdistyksen jäsenille (ja puolisoille).

Lähdimme Virkkalan Kittfallin St1:n pihalta kimppakyydein kohti yksityistä ampumapaikkaa. Osallistujia oli n. 20, joista yhdeksän naista. Perillä meitä odotti maastoon asetetut metalliset pienet eläinhahmot. Ampumamatkat olivat 25, 50, 75, 100 ja 150 metriä. Osa maaleista oli vähän piilossa kasvillisuuden seassa. Kun luoti osui, kuului kilahdus ja maali heilahti.

Aluksi saimme perustietoa aseesta (kiikarilla varustettu tarkkuuskivääri) ja etäisyyden vaikutuksesta luodin lentorataan ja miten se pitää eri etäisyyksillä ottaa huomioon tähdätessä. Kahdeksaan maaliin oli käytössä 10 luotia. 25 metrin kohdalla oli kaksi maalia ja 50 metrin kohdalla kolme maalia. Jokaisen ampumisen jälkeen ase piti ladata ja etsiä seuraava maali kiikarin avulla. Ase oli pöydällä eli käden vakaus ei vaikuttanut tulokseen. Ampumakierroksia oli kaksi ja tulokseen laskettiin molempien kertojen osumat ja myös käytetty aika huomioitiin.

Osalle osallistujista aseen käyttöön ja ampuminen on hyvin tuttua, mutta oli mukana muutamia liki ensimmäistä kertaa asetta kädessään pitäneitäkin. Vuoroa odotellessa nautimme mm. grillimakkaraa. Muutama
tunti siinä vierähti ennen kuin kaikki olivat ampuneet kahdesti ja tulokset
olivat selvillä. Parhaat saivat mitalit ja kaikille lähti mukaan vielä arpajaispalkinto.

Minulle oli uusi kokemus .... voisin mennä toistekin, jos tilaisuus tulee eteen. Ja suosittelen muillekin!

Pirjo Hälikkä
Sieniretki 24.9.2025

Olipa mukava retki-ilta Karnaistenkorvessa syyskuun lopulla. Olen vasta hiljattain liittynyt Lohjan Maanpuolustusnaisiin, ja kun jäsenkirjeessä kerrottiin syksyn sieniretkestä, heräsi kiinnostus heti.

Rakastan samoilua metsässä, syksyisin mielellään sienikorin kanssa, mutta kuulun siihen joukkoon, joka tunnistaa varmuudella ja osaa hyödyntää vain kantarellit, suppilovahverot ja harvoin eteen tulleet mustat torvisienet. Sienituntemuksen laajentaminen on ollut tavoitteena jo pidempään, koska lapsena saadut opit ovat päässeet unohtumaan ja sienten käytettävyystiedotkin ovat muuttuneet vuosien varrella.

Olen syntyperäinen lohjalainen ja asunut Lohjalla ison osan elämääni. Kisakallio on tullut tutuksi eriyhteyksissä, mutta en ole koskaan tullut liikkuneeksi Karnaistenkorven metsissä. Olikin iso yllätys, että pienen matkan päässä Lohjan keskustasta oli hienon pitkospolun päässä kaunis Sorvalampi ja hyvin hoidettu laavu.

Sovittuna aikana Suoniementaipaleen parkkipaikalle kokoontui toistakymmentä reipasta naista sienikoreineen. Sovittiin reitti, ja lähdettiin kohti määränpäätä ajatuksella, että matkan aikana kerätään tuttuja sieniä, mutta myös vieraita tutkittavaksi kohteessamme Sorvalammen laavulla. Matka laavulle oli vain reilun kilometrin pituinen, ja se sujui mukavasti polun viereistä metsää ja rinteitä kierrellen. Koriin kertyi suppiksia, ja taisi joukossa olla pari kantarelliakin. Lisäksi kertyi jokunen vieras sieni perillä tutkittavaksi.

Laavulla odotti iloinen yllätys, kun puheenjohtaja Mervi ja muut olivat laittaneet makkarat ja kahvivedet tulille. Nuotiomakkara maistui todella hyvin ulkoilun päälle. Opettajamme, sieniasiantuntija ja ruokamartta Marjukka Mikkolan kanssa käytiin läpi parikymmentä erilaistasienilajia, kaikki keräämämme tutut ja tuntemattomammat sienet. Osa opeista jäi hyvin mieleen, hyvä niin.

Retken antina oli paljon positiivisia kokemuksia; tutustuminen yhdistyksen toimijoihin, uudet opit, sienisaalis, hieno syksyinen sää, Karnaistenkorven luontopolku, maistuvat nuotiomakkarat, ja kaiken kruununa hyvä seura. Puhumattakaan siitä, että ei näkynyt ainokaistakaan hirvikärpästä. Iso kiitos järjestäjille!

Leena Höysniemi

Kurssin johtaja Heli Eräkorpi ja varajohtaja Nina Lilja ojentavat kiitoslahjat kurssin kouluttajille Sami Jaloselle ja Seppo Oksalle.

Johtamisen perusteet Nasta Sahara -harjoituksessa: Kasvua, vuorovaikutusta ja yksilöllisyyttä

Nasta Sahara -harjoitus järjestettiin 26. – 28.9.2025 Santahaminassa. Osallistuin johtamisen perusteet
-kurssille, jossa luennoitsijoina olivat johtajuusvalmentaja Seppo Oksa, toimitusjohtaja Sami Jalonen ja tohtori Matti Kajaste. Kurssin johtajana toimi Heli Eräkorpi ja varajohtajana Nina Lilja.

Kurssi tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden syventyä johtajuuden ydinteemoihin käytännönläheisesti ja vuorovaikutteisesti. Kurssin sisältö rakentui neljän pääteeman ympärille: johtajana kasvaminen, palautteen antaminen ja vastaanottaminen, johtamisen yksilöllisyys sekä johtamisen perusmallit ja työkalut.

Johtajana kasvaminen – polku mestaruuteen

Johtajuus on matka, jossa kasvu tapahtuu sekä tiedon että kokemuksen kautta. Kurssilla korostettiin, että johtajan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat nöyryys ja ammatillinen tahto – yhdistelmä, jota Jim Collins kutsuu "Level 5
Leadershipiksi". Johtajuuden polulla on tärkeää tunnistaa omat vahvuudet
ja kehityskohteet sekä olla valmis oppimaan uutta joka päivä. Kasvu johtajana vaatii myös kykyä kohdata epäonnistumisia ja oppia niistä. Kurssilla
pohdittiin, miksi johtajat epäonnistuvat: usein syynä ovat persoonien ja
tilanteiden erilaisuus sekä puutteet kommunikaatiossa, kompetenssissa tai
kutsumuksessa.

Palautteen voima – kehityksen moottori

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen on keskeinen osa johtajuuden kehittymistä. Kurssilla korostettiin palautekulttuurin merkitystä: aito, rehellinen ja arvostava palaute rakentaa luottamusta ja mahdollistaa yksilön sekä yhteisön kasvun. Neurotieteen näkökulmasta palautteen saaminen – erityisesti positiivinen ja yllättävä palaute – lisää motivaatiota ja energiaa. Hyvä palaute on konkreettista, henkilökohtaista ja annetaan oikea-aikaisesti.
Palautteen vastaanottamiseen vaikuttavat vuorovaikutussuhteet, temperamentti, aiemmat kokemukset ja itsetuntemus.

Johtamisen yksilöllisyys – jokainen johtaa omalla tavallaan

Kurssilla painotettiin, että johtaminen on aina yksilöllistä: jokainen johtaja tuo tehtäväänsä omat arvonsa, asenteensa ja kokemuksensa. Yksilöllisyys näkyy myös siinä, miten johtaja viestii ja vuorovaikuttaa tiiminsä kanssa. Viestintä on johtajan tärkein työkalu – sen avulla vaikutetaan, innostetaan ja ohjataan. Kurssilla käytiin läpi viestinnän lainalaisuuksia ja pohdittiin, miten
viestintä onnistuu erilaisissa johtamis- ja käskynantotilanteissa. Lisäksi
harjoiteltiin vuorovaikutustaitoja, motivointia ja esityksiä käytännön
rastitehtävissä draaman keinoin.

Johtamisen mallit ja työkalut – visio, sitoutuminen ja toteutus

Kurssin keskeinen malli oli Work of Leaders (WoL), joka jakaa johtamisen kolmeen vaiheeseen: vision luominen, sitoutumisen saavuttaminen ja toteutuksen varmistaminen. Hyvä johtaja varmistaa ensin suunnan, sitten sitouttaa tiimin yhteiseen tavoitteeseen ja lopulta johtaa toteutusta selkein rakentein ja palautemallein. Johtamisen onnistuminen edellyttää selkeää viestintää, vuoropuhelua ja kykyä innostaa muita. Lisäksi korostettiin, että johtajan tulee jatkuvasti kehittää omaa toimintakykyään – fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti ja eettisesti.

Johtamisen perusteet -kurssi ja osallistuminen Nasta Saharaan oli hieno kokemus kaiken kaikkiaan ja innostaa osallistumaan vastaavanlaisiin harjoituksiin myös jatkossa. Ensikertalainen pääsi hyvin mukaan kaikkeen tekemiseen. Voin suositella kaikille, rohkeasti mukaan!

Hilkka Aejmelaeus

Kirjoittaja kuvassa toinen vasemmalta.

Viestintäkoulutus Haminassa avasi uusia näkökulmia

Pääsin hiljattain osallistumaan SoMa25 harjoituksen viestintä-kurssille Haminassa, Reserviupseerikoululla. Kurssi oli kokonaisuudessaan hieno, tasokas ja ajatuksia herättävä– ja mikä parasta, siellä syntyi erinomainen yhteishenki samanhenkisten osallistujien kesken.

Jo ensimmäisestä päivästä lähtien tuntui, että olimme yhtä porukkaa, kun kaikki pukeuduimme samanlaisiin maastopukuihin. Yksi kurssin vaikuttavimmista osioista käsitteli kriisiviestintää, ja sen kouluttajana toimi Lilly Korpiola. Hän muistutti, että uutistulvan keskellä on tärkeää osata pitää maltti ja asettaa vetävät ja tunteisiin vetoavat otsikot perspektiiviin. Korpiola käytti oivaltavaa vertausta “mielen salpalinjasta” – siitä, kuinka jokaisen kannattaa suojata omaa mieltään tässä informaatiovaikuttamisen ajassa.

MPK:n viestintäpäällikkö Miia Iivari puolestaan avasi näkökulmia yhdistysviestintään. Mieleeni jäi muun muassa ajatus siitä, että yhdistyksen sosiaalisen median ei tarvitse olla koko tietopaketti, vaan enemmänkin houkutin. Some voi toimia kuin maistiainen, joka herättää kiinnostuksen ja johdattaa ihmiset yhdistyksen kotisivuille, joissa asioita voidaan käsitellä laajemmin ja perusteellisemmin. Kolmas kouluttaja, Tammenlehvän perinneliiton viestintäpäällikkö, Minna Puntila, antoi lisää vinkkejä yhdistysviestintään ja kertoi myös mediasuhteista ja tiedottamisesta.

Kurssilla perehdyttiin myös valokuvaukseen. Kouluttaja Karo Holmberg antoi käytännönvinkkejä siitä, miten hyviä kuvia saa otettua niin kameralla kuin mobiililaitteellakin. Erityisesti keskityttiin puhelimen kameran asetuksiin ja siihen, kuinka kuvaustilanteessa kannattaa toimia. Esimerkiksi ihmisiä kuvatessa kameraa on hyvä pitää kohteen silmien korkeudella, jolloin kuvasta tulee luonnollinen ja onnistunut. Toinen tärkeä oivallus oli se, että usein kuvia otetaan liian kaukaa – parempaan lopputulokseen pääsee, kun uskaltaa ottaa muutaman askeleen lähemmäs kohdetta.

Kurssilla oli lämmin, kannustava ja avoin ilmapiiri. Yhdessä tekeminen, harjoitukset ja keskustelut syvensivät oppimista, ja kotiin lähdettiin innostuneina ja uusia ideoita päässä pyörien.

Heli Lindroos

Kirjoittaja on kuvassa keskellä.

Muonituskurssi – enemmän kuin ruokaa ja hanskoja

Lähdin muonituskurssille ajatellen, että kyse on ruoan valmistamisesta, jakamisesta ja hygieniasta. Nopeasti selvisi, että kyse on paljon isommasta: huollosta, suunnittelusta ja vastuusta.

Jo ensimmäisenä iltana opin, että toimiva ruokahuolto on kaiken perusta. Kun ruoka kulkee, koko koneisto toimii. Kun ei, mikään ei. Hygienia nousi arvoonsa: käsienpesut, hanskojen vaihdot ja puhtaat pinnat eivät olleet vain rutiineja, vaan konkreettista välittämistä, ei vain itsestä, vaan koko porukasta.

Kurssi voi olla myös matka omaan itseensä. Tärkeintä on ymmärtää, miten tärkeä osa muonitus on kokonaisuutta, jossa yksi väärä liike saattoi romahduttaa koko ruokahuollon. Opin arvostamaan sitä, kuinka ratkaisevassa roolissa pienimmätkin asiat ovat ja miten paljon se vaatii fyysisesti, psyykkisesti ja ajallisesti.

Oivalluksena totesin, että muonitus ei ole minun ydinosaamistani eikä vahvuuteni. Tarvitseeko sen olla? Kaikki eivät voi olla keittiösankareita, mutta sen merkityksen ymmärtäminen tekee minusta silti paremman osan kokonaisuutta.

Suosittelen kurssia ensimmäiseksi kosketukseksi kenttämuonitukseen, josta
siirtyminen kouluttajan käyttämään "kädet savessa" toteutukseen on hyvä polku avaamaan muonituksen todellisuutta kenttäoloissa.

Muonitus on ehdottomasti minun kunnioitukseni kohde!

Mervi Koskela