Pian on taas vuosi vierähtänyt yhdistyksen parissa puuhastellessa. Siinä sivussa on ehtinyt seurata maailmanmenoa, joka on kärjistynyt entisestään.

Ilmastokriisiä ei huomioida tarpeeksi, terrorismin uhka on nostanut päätään länsinaapurissamme, itäisen naapurimme toimet ovat arvaamattomia.

Israelin ja Gazan vuosikymmeniä kestäneet huonot välit ovat tulehtuneet entisestään.
Tapahtuu paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa. Asioista uutisoidaan ja keskustellaan sosiaalisessa mediassa ja kasvotusten. Disinformaation ja misinformaation vaara on suuri.

Väärää ja harhaanjohtavaa tietoa levitetään sekä vahingossa, että tarkoituksellisesti.
Jokaisen oma medialukutaito ja lähdekritiikki onkin noussut suurenarvoon.



Uskoako ihan kaikkea mitä algoritmit ja keltainen lehdistö meille tarjoavat?

Myös valtakunnallisen tason uutisointi on ohjattua, tavalla tai toisella. Arkisemmissa olosuhteissa pystymme vaikuttamaan.
Sosiaalisessa mediassa ja kasvotusten keskustellessa voimme laittaa pisteen väärälle tiedolle, katkaista huhuilta siivet. Moni asia selviää kysymällä.

Asettumalla toisen asemaan ja kuuntelemalla ymmärrämme toisiamme toivottavasti paremmin. Kyseenalaistamalla saamme toisen ihmisen ehkä laajentamaan omaa ajatusmaailmaansa.

Asioilla on tapana järjestyä,varsinkin kun niistä puhutaan.

Maailman nykyisestä tilanteesta huolimatta saamme elää rauhassa vapaassa Suomessa. Yhdessä, yhteisen hyvän puolesta, avoimesti toimien, pystymme pitämään tästä kaikesta hyvästä kiinni.

Kiitos kuluneesta vuodesta.

Toivotan teille kaikille rauhallista ja makoisaa joulunaikaa sekä hyvää ja onnellista vuotta 2024!

Hanna-Leena Tolvanen

Lohjan Maanpuolustusnaiset ry:n puheenjohtaja